Päivän puheenaihe

30.09.2010

Naiset mukaan kutsuntoihin

Asevelvollisuuden yhteiskunnallisia vaikutuksia arvioinut työryhmä ehdottaa, että naisten vapaaehtoista osallistumista asepalvelukseen oli tuettava. Samaa mieltä ovat myös kokoomusnaiset, jotka raportin ehdotuksen mukaisesti kannattavat kutsuntakirjeen lähettämistä jatkossa myös kaikille naisille. Kutsunnoissa olisi mahdollisuus saada tietoa asepalveluksesta eikä se tarkoittaisi asevelvollisuuden ulottamista naisiin.

- Erityisesti ikäluokkien pienentyessä olisi tärkeää huolehtia siitä, että koko ikäluokkansa parhaimmisto saisi maanpuolustuskoulutuksen ja tulisi mukaan puolustusvoimien vahvuuteen, Kokoomuksen Naisten Liiton puheenjohtaja, opetusministeri Henna Virkkunen sanoo.
 

Kokoomuksen puoluekokous hyväksyi kesäkuussa naistenliiton aloitteen, jonka mukaan kutsuntojen on katettava koko ikäluokka sukupuolesta riippumatta.
 

Asiasta uutisoi Verkkouutiset.

Lisää ajankohtaista >>
Ajankohtaista