23.09.2011 |
Miehet kuolevat aiemmin mutta naiset sairastavat enemmän |
Miesten odotettavissa oleva elinikä on 6,5 vuotta lyhyempi kuin naisten, mutta se on kaventumassa. Suomalaisten naisten elinikä on EU:n korkeimpia. Miesten eliniässä on sosiaaliryhmittäisiä ja alueellisia eroja. Ylempiin sosiaaliryhmiin kuuluvat miehet elävät pidempään kuin alempiin kuuluvat. Sosioekonomiseen asemaan liittyvät erot ovat Suomessa poikkeuksellisen suuria ja ovat edelleen kasvussa. Myös alueelliset erot ovat Suomessa varsin suuria. Esimerkiksi Kainuussa miesten eliniänodote on alle 74 vuotta ja Ahvenanmaalla 80 vuotta. Myös työikäisistä kuolleista valtaosa (n. 70%) on miehiä. Sepelvaltimotauti oli pitkään yleisin kuolinsyy työikäisellä miehellä. Nämä kuolemat ovat kuitenkin vähentyneet ja alkoholikuolemat ovat lisääntyneet. Alkoholi on noussut myös työikäisten naisten tärkeimmäksi kuolinsyyksi. Miehet sairastuvat todennäköisemmin sydän- ja verisuonitauteihin kuin naiset, mutta naiset taas sairastavat syöpiä enemmän kuin miehet. Suomalaiset arvioivat terveyttään synkemmin kuin muiden EU-maiden kansalaiset. Sen sijaan miesten ja naisten kokeman terveyden välillä ei Suomessa ole suuria eroja. |
|
| Lisää ajankohtaista >> |