Päivän puheenaihe

05.04.2011

Lapin liitto syrji naishakijoita

Ylen uutisten mukaan Rovaniemen hallinto-oikeus on kumonnut Lapin liiton kehittämisjohtajavalinnan. Lapin liiton hallitus valitsi joulukuussa 2009 tehtävään Marko Varajärven, mutta oikeuden mukaan kaksi valinnasta valittanutta naista olivat Varajärveä ansioituneempia kehittämistehtävien ja Lapin liiton tuntemuksen osalta.

Maakuntajohtaja Esko Lotvonen on ollut valituksen jättäneiden ohjelmajohtaja Päivi Ekdahlin ja ylitarkastaja Satu Huikurin kannalla ja hän jätti myös valintapäätöksestä eriävän mielipiteen. Lapin liitossa ei ole Lotvosen mukaan vielä tehty päätöstä siitä, miten asiassa edetään. Vaihtoehtoja on kolme: päätöksestä valittaminen Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, valintaprosessista päättäminen aiempien hakijoiden kesken tai viran laittaminen uudelleenhakuun.

Lapin liitto on poliittinen elin ja sen johtopaikat on jyvitetty suurimmille puolueille. Kehittämisjohtajan paikan katsottiin kuuluvan vasemmistoliitolle, jonka edustaja tehtävään valittu Varajärvi on. Nähtäväksi jää, mitä puoluemandaateille tulee tapahtumaan.  
 

Lisää ajankohtaista >>
Ajankohtaista