TASA-ARVOSUUNNITELMIA LAPIN KUNTIIN
Lapin kesäyliopiston tasa-arvotyön kohteena ovat lappilaisten kuntien henkilöstö ja luottamushenkilöt. Ensisijaisena tavoitteena on saada lakisääteiset henkilöstöpoliittiset tasa-arvosuunnitelmat Lapin kuntiin, joista ne vielä puuttuvat.
Vuonna 2009 lähes puolet Lapin kunnista oli vailla tasa-arvosuunnitelmaa. Nyt Lapissa on enää kolme kuntaa, jotka eivät ole käynnistäneet suunnitelman tekoa. Posion ja Sodankylän kuntien suunnitelmat ovat valmistuneet tänä keväänä. Parhaillaan suunnitelmaa laaditaan Savukoskella ja Ylitorniossa. Lapin kesäyliopisto on ollut mukana näiden kuntien tasa-arvotyöryhmissä, tukee suunnittelun etenemistä ja jatkossa suunnitelman päivittämistä.
PAREMPIA SUUNNITELMIA JA KOULUTUSTA KOKO HENKILÖSTÖLLE
Toisena tavoitteena on Lapin kuntien olemassa olevien suunnitelmien laadun paraneminen vähintään lain velvoitteet täyttäviksi. Lisäksi suunnitelmista yritetään yhteistyöllä saada entistä konkreettisempia ja sitä kautta toteuttamiskelpoisempia. Lapin Letka on osallistunut Rovaniemen kaupungin tasa-arvotyöryhmän kokoontumisiin, joissa on käyty läpi suunnitelman päivittämistä ja tasa-arvokysymyksiä laajemminkin. Myös Sallassa ja Ranualla aletaan päivittää suunnitelmia.
Lapin kesäyliopisto järjestää tasa-arvosuunnitelman tekemiseen ja yleisemmin työyhteisön tasa-arvoon liittyvää koulutusta kuntien tasa-arvotyöryhmille ja muulle henkilöstölle sekä luottamushenkilöille. Tasa-arvoyhteistyö on käynnistynyt seitsemän kunnan kanssa ja uusia kuntia tulee hankkeeseen mukaan jatkuvasti.
Lue lisää tasa-arvosuunnittelusta Lapin Letkan sivuilta.
Yhteyshenkilö Anna Sorro
Puh. 040 168 2682
anna.sorro@lapinkesayliopisto.fi